Kuka sinä olet?

Minä rakentuu identiteestistä, kuka minä olen ja mihin minä kuulun, minäkuvasta, millainen minä olen ja itsetunnosta, käsitys omasta arvosta ja merkityksestä. Päihteiden käyttäjä kuten itsekkin omaan keskenkasvuisen egon -valta, huomio ja nautinto. Olen itsekeskeinen ja vatsustan auktoriteettejä. Tämä on tullut taas todestettua itsellekkin. Ajatus siitä, että lait ovat muita varten ja olen ulkopuolinen yhteiskunnasta. Toisaalta tunnen olevani yksinäinen joukossa, en tunnu kuuluvan oikein minnekkään. Olen viime aikoina mennyt vain minä ensin asetelmalla ja en ole pystynyt ottamaan vastaan kritiikkiä. Olen viime aikoina alisuoriutunut kaikesta, kaikki on pitänyt laittaa hölmöilyksi. Käsitys omista kyvyistäni on heikentynyt. Paljon on heikkouksia katseltu: syyllisyys, häpeä ja valehtelu. Olen tunne-elämältäni epäkypsä, olen tunteideni orja. Tunteet ovat viime aikoina tullut tukahdetettua ja jätetty käsittelemättä. En ole pystynyt kohtaaman tunteitani ns. ”raakana”.

Pähdesairauksissa kehittyy minä, joka voi olla kireä ja masentunut. Hyökkäävä tai vähintään hiljaa kyräilevä. Alemmuudentunnon ahdistama mutta samalla salaa elättelee ylemmyydentunteitaan. Täydellisyyttätavoitteleva ja jäykän idealistinen. Ylitsepääsemättömän yksinäisyyden ja eristyneisyydentunteen maahan painama ”muuri”. Minäkeskeinen ja kaikkea mitä pohjimmiltaan itsekeskeinen suhtautuminen edellyttää. Uhmamielinen, joko tietoisesti tai tiedostamattomasti. Eristyneisyyteen muurautunut ja muista eristetyssä maailmassaan enimmäkseen oleileva.

Toipuvan päihteiden käyttäjän minä kostuu huojennuksen tunteesta ja lievästä innostuksesta. Elä ja anna elää; Hyväksyy nöyrästi ja ilman kaunaa, että muut ihmiset ovat erillaisia kuin he. Lempeys itseään ja maailmaa kohtaan, ei vaadi itseltään mahdottomia, eikä arvostele itseään äkkijyrkästi. Tuntee, että muut ihmiset ovat läheisiä ja todellisia, ”aito sisäinen ystävällisyys muita kohtaan”, vapaus ottaa elämä vastaan ja yhteydentunne. Pääsee itsensä ulkopuolelle eikä ole minäkeskeinen. Ei tarvitse pelkoja, ei uhmaa eikä puolusteluja. Voi katsoa itseään silmiiin, ei tarvitse ylpeänä eristää itseään maailmasta.

Minän muutos prosessi vaatii aikaa. Se ei ole suoraviivainen prosessi vaan se etenee sykäyksittäin ja siinä saattaa olla puuduttavia paikallaan seisovia vaiheita. Päihteiden käyttäjän minästä vaatii positiivista sisäistä puhetta. Rakentava palaute toiminnasta mm yhteisöltä, vertaistukiryhmiltä, läheisisiltä ja 12 askeleen ohjelman työstäminen saa aikaan toipuvan käyttäjän minän. Toipuvan käyttävän minä edustaa asenteenmuutosta, arvomaailman muutosta, roolien muutosta ja ennen kaikkea itsensä hyväksymisistä.



Pelko

AA:ssa puhutaan paljon siitä, kuinka tärkeää on uskaltaa olla pelkäämättä kaikkea mahdollista. Pelko on voimakas este suhteiden solmiselle ja sille, että uskaltaa elää toisella tavalla kun vanha tyyli ei enää toimi. Se voi myös olla tekosyy passiivisuudelle ja haluttomuudelle ryhtyä toimenpiteisiin sekä pakoa vastuusta. Pelosta voi tulla paniikki, jos annamme sen juurtua. Se tekee pelosta hallitsemattoman ja käyttäydymme epärationaalisesti.

Muutos pelottaa, usko paremmasta huomisesta tuottaa tuskaa. Pelkään että joku vetää kuitenkin maton alta jollain tavalla. Sabotoin omaa tulevaisuuttani nykyisyydessä. Teen idioottimaisia ratkaisuja jotta en voisi saada edes parempaa huomista tai avun vastaanottamisen suhteen. Tunnen olevani riittämätön, jostain syystä haluan että minua kohdellaan kuin roskaa ja kohtelen itse itseäni kuin roskaa. En pysty hyväksymään menneisyyttäni. Opin jo pienenä millaista on olla riittämätön teki sitten mitä tahansa. Epätietoisuus tulevasta pelottaa, taas palataan siihen pelkoon että joku vetää maton jalkojen alta. Kontrollin menetys pelottaa mitä jos en pystykkään hallitsemaan ympärillä olevia tai itseäni. Tässä kohtaa tulee toisten manipulointi kuvaan. Miksi kohtelen toisia törkeästi… Agressiivisuus nousee esiin ja se pelottaa. Mitä jos menetän kontrollin? Olenko taas sotkemassa ihmissuhteitani. Ahdistus ja levottomuus lietsoo pelkojani.

En kykene katsomaan pitkällä tähtäimellä tekojeni seurauksia. Haen vain hetken huumaa. Tekoni ovat impulsiivisiä osittain tiedostamattomia ja toisaalta tiedostettuja. En tiedä mitä uskallan edes tulevalta toivoa. Olen useamman kuukauden rämpinyt syvissä vesissä ja sabotoinut asioita joista saisin oikeuden vetää ”pitkän piikin” hihaan. Tehdä olosta niin kurja ettei siitä näytä olevan muuta ulos pääsyä kuin kuolema. Sairastan alkoholismia ja olen tunne-elämältäni epävakaa. Nyt minun on keksittävä keino miten lopetan tuon manipuloinin ja sabotoimisen. En halua kuolla, enkä halua tämmöistä huomiota jossa olen kuin ilmaa. Apua saisin mutta en osaa pukea sitä sanoiksi tai en edes tiedä mitä on kun ottaa apua vastaan. Pelottaa että minua katsottaisiin kieroon. Miksi sitten teen päättömiä ratkaisuja kuten karkaan suljetulta osastolta. Menetän arvoni hoitajien silmissä, alkaa tuntumaan etteivät ne halua minun kanssa kohta työskennellä. Minulla oli kuvitelma että mitä enemmän hölmöilen sitä nopeammin pääsen ulos. Tekemään mitä, en kykene kuin ajattelemaan päihteitä. Saakeli että sitä voi olla urpo…..

Pitäisi oppia tuntemaan pelkonsa, ottaa selville mitä se edustaa. Joitakin asioita voi muuttaa, kun taas toiset tunteet jäävät jäljelle. Näitä jäljelle jääviä tunteita pitäisi käsitellä

Kuiva humala oireyhtymä

Mitä on kuiva humala?

”Kuiva humala” kuvaa alkoholistin tilaa, kun hän tuntee olonsa epämukavaksi kun hän ei juo. ”Kuiva” viittaa siihen tosiasiaan, ettei hän juo: ”humala”tarkoittaa samojen poikkeavien asenteiden ja käyttäytymisen jatkumista, jotka ilmenivät juoma aikana. Toisin sanoen, hänen elämänsä laadussa ei ole tapahtunut edistymistä. Yksinkertaisesti sanoen hän on kännissä ilman juomista. Alkoholismi on sairaus, joka hallitsee uhriaan sekä fyysisesti että psyykkisesti. ”Kuiva humala” tekee saman. Monet alkoholistit kuvittelevat, että kun juominen lakkaa, palaa normaali tila automaattisesti. Näin ei ole. Normaali tila palaa vain, jos alkoholisti pysyy raittiina ja samanaikaisesti ponnistelee muuttaakseen ajattelunsa ja käytöksensä, mikä puolestaan tekee hänestä tasapainoisemman ihmisen. ”Kuiva humala” on tärkeä termi, joka alkoholistin on ymmärrettävä, koska toipumisensa aikana hän todennäköisesti joutuu kokemaan joukon tähän tilaan liittyviä ongelmia. ”Raitis elämä” sisältää hyvän laadukkaan elämän viettämisen ilman alakoholia. Tämä tarkoittaa uudelleen sopeutumista ja muuutosten tekoa tavoitteena paluu hyvään elämäntapaan, jollaista mahdollisesti koki paljon ennen kuin juomaongelma syntyi. Tämä on tehtävä, joka on suunniteltava ja toteutettava. Uusien elämäntapojen luominen vaatii kärsivällisyyttä.

Kuiva humala saattaa edeltää useasti ennen retkahtamista. Muutama esimerkki auttaa varhaista havaitsemista ja retkahduksen ehkäisyä.
Pelko hyvinvoinnista, alkoholistit kokevat alkuvaiheessa suunnatonta pelkoa ja ahdistusta. Heiltä puuttuu luottamus elämän kohtaamisesta ilman alkoholia. Ihan kuin luopuisi vanhasta ystävästä.
Kieltäminen, alkoholisti kieltää totuuden itsestään eikä hyväksy elämäntapansa muuttamisen tarvetta.
Liika-itsevarmuuus, alkoholisti vakuuttaa itselleen, ettei hän koskaan enää juo ja tekee suuria lupauksia eikä hän noudata päicittäistä ohjelmaa.
Yritykset raitistaa muita, alkoholisti yrittää opettaa muita ja koettaa raitistaa toisia. Hän alkaa kiinnittää toisiin enemmän huomiota kuin omaan toipumiseensa.
Puolustelu, kun tulee puhe alhokolistin ongelmista alkaa hän puolustelemaan tekemisisään. Löytää monia syitä välttää AA:ta ja hänen perustelunsa paljastavat yrityksen jättää huomiotta se totuus, että hän tarvitsee AA:ta tai muuta apua.
Pakonomainen käyttäytyminen, kun alkoholisti on muiden seurassa, hän joko pyrkii hallitsemaan keskustelua tai vaikenee, muutamat muutkin pakonomaiset käyttäytymismallit ovat oireita, mm. työnarkomania, uhkapelit ja muiden mielialaan vaikuttavien aineiden käyttö.
Impulsiivinen käytös, tekee tärkeitä ratkaisuja ilman riittävää harkintaa. Nämä impulsiiviset toiminnat johtavavt äärimmäisiin stressitilanteisiin.
Yksinäisyys johtaa masennukseen, kerrotaan voimakkaista yksinäisyyden jaksoista. Jos hän ensinäkään on tekemisissä toisten kanssa, se on joko pakonomaisata tai impulsiivista sekaantumista. Tuntee itsensä tässä vaiheessa masentuneeksi.
Putkinäkö, alkoholisti tarkastelee elämää eristettyinä lokeroina ei kokonaisuutena. TÄmän johtaa liian suureen keskittymiseen yhteen elämän alueeseen, johtaen muiden alueiden täydelliseen laiminlyöntiin.
Epäsäännölliset tavat, Epäsäännölliset ruokailu- ja nukkumistavat.
Rakentavan suunnittelun puute, toiveajattelu alkaa korvata realistisen suunnittelun eikä kiinnitä huomiota yksityiskohtaiseen suunnitteluun. Päiväuneksija.
Kärsimättömyys, kehtittyy ajatus ”minä olen yrittänyt kaikkeni, mutta mikään ei toimi”. Asiat eivät kehity tarpeeksi nopeasti tai muut eivät tee kuten heidän pitäisi.
Sekavuuden ajanjaksot, sekavuuden ajanjaksot lisääntyvät määrältää, kestoltaan ja vaikeusasteeltaan. Esim. päätösten teko on vaikeaa ja ajatukset kiertävät kehää ja puuttuu arvostelukyky.
Ärtymys ja suuttumus, alkoholisti suuttuu ja turhautuu sekä osoittaa kaunaa muita kohtaan. Hän saattaa syyttää toisia liiasta kriittisyydestä. Tämä johtuu hänen omasta asenteestaan itseäänkohtaan. Tämä puolestaan lisää omaa stressiään ja ahdistustaan.
Etenevä päivittäisen ohjeman rapistuminen, kaikki päivittäiset rutiinit rapistuvat. Säännöllinen ylösnuosun ja nukkumaanmeno ajat katoavat. Syöminen ei tapahtdu oikeaan aikaan. Hän ei pysty pitämään sopimuksiaan. Hän tuntee itsensä sekavaksi ja hänellä on paljon joutilasta aikaa.
Epäsäännöllinen osallistuminen AA:n kokouksiin, hoito ja toipuminen ovat menettäneet etusijansa. tämä on vaarallinen varoitusmerkki!
Turhautuminen, tämä on tulos avuttomuuden ja suunnattoman huonon omanarvon tunteista. Ei hyväksy toisilta apua. tämän saavuttaa olemalla agressiivinen tai hijlaa vetäytymällä pois. Ajatustoiminnat ja arvostelukyky ovat puutteelliset.
Itsesääli, ”miksi nämä asiat sattuvat minulle?”
Ajatukset sosiaalisesta alkoholin käytöstä, alkaa kuvitella että ongelmat ratkee juomalla ja että voisi kohtuukäyttää. Pian alkoo kokeilu kohtuukäytöstä -palaa pian pakonomaiseen juomiseen.

Oho näitä kirjotellessani huomaan itseni löytävän monesta kohtaa. Pelottavaa kuinka sitä on tajuamattaan ajautunut kuivan humalan tilaan..

Toipumisen vaiheet

Psykiatrian professori George De Leon on kehittänyt kymmenvaiheisen mallin toipumisen vaiheista. Joista löydän itsenikin monesta kohtaa. Taustallani on 2,5 vuotta raittiutta ennen kuin retkahdin. Liikaa sosiaalisia paineita ja stressi tekijöitä. Aloin unohtamaan mitä on toipuminen, palaverit jäivät ja päivittäinen lääkitys unohtui.

  1. Kieltäminen ( kaikki toipuminen alkaa aina ongelman kieltämisestä
    Aktiivinen päihteiden käyttö tai siihen liittyvät ongelmat
    päihteidenkäyttäjä ei itse tunnista tai hyväksy päihteidenkäyttöä ongelmaksi
  2. Epäröinti
    Tunnistaa jossain määrin ongelman olemassaolon, mutta myöntää vain osittain jatkuvan käytön vaikutukset itseen ja muihin.
    Ihminen tunnistaa osittain päihteidenkäytöstä seuraavat ongelmat, mutta ei pidä sitä riippuvuutena tai päihteiden väärinkäyttönä.
    Hän ei samaistu toisiin väärinkäyttäjiin, ja on vakuuttunut, että hän pystyy lopettamaan niin halutessaan.
    Ihminen ei ole vakuuttunut, että muutoksen hyödyt ovat suhteessa siihen vaivaan minkä muutos vaatii
  3. Motivaatio (ulkoinen)
    Tunnistaa ja hyväksyy jossain määrin päihteiden käytöön liittyvät ongelmat, mutta liittää ne ulkoisiin vaikutuksiin eikä näe niitä syiksi pyrkiä muutokseen.
    Ei näe, Tunnista tai hyväksy omaa vastuutaan omasta päihteiden käytöstään tai siihen liittyvistä ongelmista, vaan liittää ne ulkoisiin olosuhteisiin, jotka eivät ole hänen kontrollissaan.
    Ongelmat, kuten lastensuojelun painostus, Luovat ulkoista painetta pyrkiä muutokseen joko hoidon avaulla tai ilman hoitoa.
    Tyypillistä on, että muutoksen yritykset vähentävät käyttöä tai vieroitus onnistuu väliaikaisesti.
  4. Motivaatio (sisäinen)
    Myöntää päihteiden käytöstä johtuvat ongelmat ja siihen liittyvät ongelmat, ja ilmaisee halunsa muuttua, johtuen joko myönteisistä tai kielteisistä tekijöistä.
    Myönteisiä syitä kuvataan pärjäämisen sanoilla: mahdollisuus ja halu uuteen elämäntapaan, hyvien asioiden saavuttaminen, henkilökohtainen kasvaminen tai paremmat sosiaaliset suhteet ja välit perheenjäseniin.
    Kielteisiä syitä kuvataan huonomuudentuntoa kuvaavilla sanoilla: päästä syyllisyyden, itseihnon tai epätoivon tunteista, jotka johtuvat siitä, että on vahingoittanut itseä tai muita
    Usein sekä myönteiset että kielteiset tekijät vaikuttavat samanaikaisesti, ja yksittäisten tekijöiden suhteellinen merkitys voi vaihdella samalla ihmisellä.
  5. Valmius muutokseen
    Halu etsiä hoidosta riippumattomia keinoja muutokseen
    Ihmisellä on sisäinen motivaatio, mutta ei vielä näe hoitoa välttämättömäksi
    Tekee tosissaan raitistumisyrityksiä ilman varsinaista vieroittautumista.
    Käyttää erilaisia tee-se-itse keinoja tai ei hoidollisia vaihtoehtoja, kuten paikkakunnan, uskonnon, työpaikan ja ihmissuhteiden vaihtoa.
  6. Valmius hoitoon
    Hylkää kaikki muut keinot muutokseen paitsi hoidon.
    Sisäinen motivaatio ja aikaisemmat epäonnistuneet yritykset muuttaa ovat tavallisesti suurin syy hakeutua hoitoon.
    Keskeisintä tässä vaiheessa on se, että ihminen myöntää, että hänen on muutettava itseään, ei vain riippuvuuttaan.
    Vakuuttaa tekevänsä mitä tahansa muuttuakseen. On valmis luopumaan mukavuudenhalusta, resursseista ja päihteiden käyttöön liittyvästä elämäntavasta saadakseen apua.
  7. Irrottautuminen
    Luopuminen aktiivisesta päihteiden käytöstä; kemiallinen, toimillaninen tai sosiaalinen vierottautuminen
    Irrottautumisella tarkoitetaan monitasoista vieroitusprosessia: Fyysinen taso, lopettaa kaikkien lääkkeiden käytön, johon ei ole lääkärin määräystä, ja luopuu huuume- ja lääkekeskeisestä ajattelusta. Sosiaalinen taso hylkää päihteiseen liittyvät henkilöt ja tilanteet.
  8. Raittius
    Vakiintunut, yhtämittainen päihteetön jakso, joka on yleensä kestänyt kauemmin kuin mikään aikaisempi.
    Ihmisen tulee oppia minkälaisella käytöksellä ja ajattelulla sitä voi vastustaa, ensisijaisesti välttelemällä, kiinnittämällä huomita muuhun tai hakeutumalla tuen piiriin.
    Sosiaalisesti kehittyy vähitellen kiintymys päihteettömään tukiverkostoon, ja ihmissuhteiden vaurioiden korjaaminen
  9. Vakiintuminen
    Raittius ja henkilökohtainen päätös saavuttaa tai ylläpitää päihteettömään elämäntapaan kuuluva käyttäytymien, asenteet ja arvot.
    Hyödyntää terapiaa ja muita tukipalveluja tavoitteiden saavuttamiseksi ja takaiskuista selviämiseksi ja oppimiseksi.
    Päihteitä ei enää nähdä vaihtoehtona selviytyä ongelmista tai lisätä elämänkokemusta. Sen sijaan nähdään, että päihteet eivät kykene tuomaan helpotusta, tyydytystä tai pakokeinoa, vaan että ne pahentavat tilannetta.
    päiheajattelu ei pärjää raittiusajattelulle
  10. Sisäistäminen ja identiteetin muutos
    Ilmenee pääasiassa sen jälkeen kun hoito on päättynyt ja kun raittius on vakiintunut muissakin yhteisöissä.
    Hoidossa saadut oivallukset ja selviämiskeinot vakiintuvat vaahvistavien kokemusten myötä ja niitä sovelletaan uusiin sosiaalisiin ja henkilökohtaisiin tilanteisiin.
    Raittius on sisäistetty -ihminen ei tietoisesti ajattele raittiuden ylläpitämistä, vaan hyväksyy sen oikean elämäntavan ehtona.
    Ihmisen identiteetin muutos kertoo syvästä elämäntapojen, arvojen ja asenteiden muutoksesta sekä kohentuneesta itsetunnosta.

Matka sisimpään

Ihmiset, jotka 12 askeleen ohjelman puitteissa ovat toipumassa alkoholismista tai muusta riippuvuudesta, kuulevat usein ”ohjeman hengellinen puoli” tai ”tämä on henkinen ohjema”. 12 askeleen ohjelma erottuu selkeästi siitä, mitä tarkoitamme uskonnolla, kuten yhtä selvästi väitetään, että kyseessä on hengellinen ohjelma. Hyvä tapa ymmärtää hengellisyyttä on nähdä se ”kykynä asenteiden ja tekojen kautta suhtautua ympäristöön, itseseemme ja jumalaan, sellaisena kuin hänet käsitämme. Kaikilla on oma tapansa suhtautua omaan elämäänsä, toisiin ihmisiin ja jumalaan, ja se on joko myönteistä, tervettä, täyttävää ja elämänmyönteistä tai päin vastoin; kielteistä, itseään ja ympäristöä tuhoavaa. Kyse ei ole siitä, olemmeko hengellisiä, vaan pikemminkin siitä kuljemmeko kielteisen vai myönteisen hengellisen suuntaan. Hengellisyyden myötä elämästä tulee yksinkertaisempaa. näyttää olevan neljä perustavanlaatuista askelta, jotka toipuvan ihmisen on otettava saavuttaakseen myönteisen hengellisen perustan. Ensinäkin vuorossa on siirtyminen pelosta luottamukseen, toiseksi itsesäälistä kiitollisuuteen, kolmanneksi katkeruudesta hyväksymiseen ja neljänneksi epärehellisyydestä rehellisyyteen. Monet ihmiset, kemiallisesti riippuvaiset tai heihin sitoutuneet, tai tavalliset ihmiset, jotka yrittävät parastaan, ovat havainneet, että elämälle on tunnusomaista pelko, itsesääli, katkeroituminen ja epärehellisyys

Jos tutkin mitä osaa pelko on elämässäni esittänyt, huomaan, että olen pelännyt hyljeksintää, että olen erillainen, että muut paljastavat minut, että jos olisin rehellinen, kukaan ei pitäisi minusta. Olen myös tuntenut riittämättömyyden pelkoa työn suhteen, ja perheroolini ja yhetsikuntaroolini suhteen. Jostain syystä olen tuntenut, että en kelpaa, että en ole pystynyt täyttämään odotuksia, joita ympäristö ja minä itse olen asettanut. Sellainen pelko lamaannuttaa ja olen eri tavoin yrittänyt paeta sitä. Usein olen kieltänyt pelkoni. joskus pelko johti aggressiivisuuteen, joskus en ole pelon vuoksi vaalinut perusoikeuksiani. Piilotin pelkoni ylimielisyyden naamion taakse tai kiltin hymyn taakse. Pelko eristi minut, ei pelkästään muista ihmisistä, vaan yhtä paljon omasta itsestäni. Koska en kyennyt tunnustamaan pelkoani toisille tai edes itselleni, tuntui, ettei kukaan ymmärtänyt minua. Olin erillainen, ikään kuin inhimillisen yhteyden ulkopuolella.

Tunne siitä, että ei kuulu mihinkään ja että on erillainen, johtaa usein syvään itsesääliin ja tämä on asenne, jonka suhteen osaan olla todellakin ”luova”. Kuvittelen uusia tapoja, joissa poikkean muista, uusia kärsimyksiä, joissa kukaan ei ymmärrä ”ainutlaatuista” tilannettani. Tavanomaisia, merkityksettömiä tapahtumia olen pitänyt osoituksena siitä, että olin hyljeksitty ja arvoton. Itsesääli ilmenee myös ”jos-vain”ajatuksissa.

Syytin muita siitä, että he eivät ymmärtäneen millaista minulla oli ja että he eivät ratkaiseet ongelmiani. Kaikki jotka hypistelivät itsesääliäni tai palkoani, joutuivat harmini kohteeksi. Säilyttääkseni ja suojatakseni katkeroitumistani, ajattelin aina menneisyyttä tai tulevaa. Tämä jatkuva toivovani elämän haaveileminen -samalla kun en hyväksy todellisuutta- on tyypillistä katkeruudelle.

Sen seurauksena. että pakenmin katkeruutta haaveisiin, sen sijaan että olisin ollut realistinen, olin epärehellinen itseäni kohtaan. Huomasin, että valehtelin juomisestani, tunteistani, piilotin kemiallisen riippuvuuden sisääni, kehitin verukkeita itselleni ja muille – verukkeita, jotka tiesin valheeksi. Olin epärehellinen tunteistanija ajatuksistani vaikka muutoin olin rehellinen, enkä koskaan ollut tehnyt mitään laitonta. Epärehellisyys syntyy usein pelosta, Pelosta, että muut oppisivat tuntemaan minut tai perheeni, saisivat selville totuuden sisimmästäni. Joskus epärehellisyys liittyy suoraan itsekkyyteeni. Saadakseni tahotoni läpi, manipuloin ja petin läheisiäni. Ehkä vakavin epärehllisyyden muoto, se, joka saattaa minut tuhota, on itsepetos.. Tämä epärehellisyys syntyy, kun luulen olevani rehellinen, mutta en ole sanoneet missä rajoissa tai suhteessa tai kun vien ikioman näkemyksen tilanteesta läpi muiden mielipiteitä kuulematta. Tämä epärealistinen asennoituminen johtaa usein hallitsemattomaan ylimieliseen käytökseen, jossa yritimme vaikuttaa muiden ja omaan elämääni. Se voi myös johtaa siihen, että tiukasti aliarvion oman arvoni ja muuttumiskykyni. Saadakseni itseäänpettävän epärehellisyyden aisoihin, minun on puhuttava jonkun kanssa ja saatava apua rehellisemmän minä -käsityksen saamiseksi ja myös siihen, miten minä käsitän muut. Jos en avaudu ympäristölle ja enna heidän nähdä minua sellaisena kuin olen, voin juuttua itseäänpettävään epärehellisyyteen.

Elämä, joka pohjautuu pelkoom, itsesääliin, katkeruuteen ja epärehellisyyteen, on itsetuhoista elämää ja monet ovat valinneet sen. Ehkä juuri ruuppuvuuteni alkoholista tai muista riippuvutta aiheuttavista aineista on johtanut elämään, jota nämä neljä käsitettä hallitsevat. Hengellisen elämän -tavan haluaminen on sitä, että haluaa muuttua. Joshaluan tulla terveeksi ja onnelliseksi ihmiseksi, minun on muutettava aikaisemman käyttäytymisen syvälle pinttyneet mallit. Minun on luovuttava pelosta ja annettava tilaa luottamukselle. Luottamus syntyy kun on valmis uskaltamaan antaa muiden tietää kuka minä olen, uskaltamaan tunnustamaan, että tunnen pelkoa, että pelkäään riittämättömyyden tunnetta, epäonnistumista, että en aina tiedä vastausta. TÄmän pelon tunnustaminen muille merkitsee, että samalla tunnustan sen itselleni. En voi uskoa itseeni, jos en opi uskomaan muihin. Kun alan luottaa , alan näkemään elämän toisessa valossa. Ehkä lopuksi en nää näe ihmisiä ja maailmaa jonkain, jotka ovat olemassa vain tyydytystäni varten, vaan pikemminkin tilaisuuksina löytää tarkoitus ja tehtävä, antaa jotain itsestäni ja olla kiittollinen siitä.

Kiitollisuus on itsesäälin vastakohta. Kiitollisuuden kautta voin alkaa arvostamaan pieniä arkipäivän asioita. Tämä on kiitollisuutta elämästäni sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin toivon tai olin haaveilut sen olevan, vaan kiitollisuutta juuri tästä päivästä. Jos päivän lopussa käyttää vähän aikaa ja kirjoittaa luettelon hyvistä asioista, joita on ollut ja tapahtunut, samalla voi kehittää asennetta, joka sallii aidon kiitollisuuden. Huomaan ehkä, että elämäni sisältää rikkautta, jota en ole kyennyt aavistamaankaan. Niin kauan kuin koen kiitollisuuden epämielyttävänä ja taakkana, en edisty. Toinen toipumisen este on, jos minusta on vaikea tuntea kiitollisuutta ongelmistani. Kiitollisuus tarkoittaa, että joka päivä etsii elämän hyviä asioita, kuinka pieniä ne lienevätkään. kiitollisuudella elämästä, raittiudesta, pikkuasioista, joissa olen päivän aikana onnistunut, hymystä, jonkun osoittamasta huolenpidosta. Jos kykenen tekemään jotain itseni tai muiden eteen, saan perspektiiviä elämääni,

Kun alan luottaa ja uskoa kanssaihmisiin ja alan tuntea kiitollisuutta, voin pian hyväksyä. Kun alan luottaa muihin ja tuntea kiitollisuutta muita kohtaan, katkeroituminen vähenee, Eikä se enää ole elämäntehtäväni. Usein tarvitsen apua hyväksymään ne tosi asiat, joita en halua myöntää tai joista en pidä. En ehkä halua hyväksyä menneisyyttä tai epävarmaa tulevaisuutta. Kun alan puhumaan näistä asioista ymmärtääkseni, että niiden ei tarvitse hallita elämääni, että elämäni ei ole kokonaan huonoa ja että olen kykenevä muutoksiin, on helpompi hyväksyä se, mitä en voi muuttaa. Tyyneyttä tarvitsen voidakseni ymmärtää ja hyväksyä kynemättömyyteni elämän täydelliseen hallintaan, muuttuakseni pelokkaasta luottavaiseksi ihmiseksi ja siirtyessäni itsesäälistä kiitollisuuteen. Kun aloitan tämän muutostyön, seurauksen on siirtyminen katkeroitumisesta hyväksymiseen. YKsi valheista, jolla petän itseäni on , että sanon ettei minulla ole mittään, mistä olla katkera. Toinen itsepetos on, että kiellän tuntevani harmistumista. Kolmas, että en voi tehdä katkeruudelleni mittän. Jos tutkin joityakin tunteita, jotka hallitsevat ja syövät meitä, huomaan, että minua vahongoitaa enemmän oma reaktioni asioihin, kuin itse asiat. Jos eristäydyn katkeruuteen, sillä on taipumus kasvaa aavistamattomiin mittasuhteisiin. Kun olen halukas puhumaan jonkun kanssa, saan heti perspektiiviä harmiini, löydän ratkaisun tai huomaan, että asiat eivät olekaaan niin hullusti kuin luulin.

Epärehellisyyteni on johtanut siihen, että en enää tiedä kuka olen, tuntuu kuin piiloutuisin lukuisten naamioiden taakse, olen yhdelle ihmiselle yhdenlainen ja toiselle toisenlainen -en ole persoonaltani ehjä. Epärehellisyydestä on tullut osa elämääni. Yritykseni kontrolloida ja manipuloida ovat riistäneet minulta mahdollisuuden elää normaalia elämää. Monet uskovat saaneensa manipulaation avulla elämänsä järjestykseen. Olen yrittänyt järjestää ihmisiä, paikkoja ja muuta niin että tulos tyydyttäisi minua. Mutta eheyden tunteen saavuttaa vain olemalla rehellinen. Rehellisyys ei synny ulkoisista tekijöistä, myöskään se ei synny itsestään. Ei, rehellisyyden lähtökohta on luottamuksessa, kiitollisuudessa ja uuden elämäntavan hyväksymisessä. Olemme yhä vähemmän riippuvaisia ulkoisista asioista ja yhä tyytyväisempi sisimpääni. Vähitellen epärehellisyys katoaa ja tilalle astuu rehellisyys.

Voin myös saavuttaa hengellisyyden ilman että tunnustan jotain erityistä uskontoa. Hengellisyyttä on mahdollista kehittää sen liittymättä suoranaisesti tiettyyn uskontoon. Hengellisen elämän opettelu on alkua siirtymiselle pois pelosta,itsesäälistä, katkeruudesta ja epärehellisyydestä elämään, joka pohjautuu luottamukseen, kiitollisuuteen, hyväksymiseen ja rehellisyyteen. Jos olen elänyt yhdellä tavalla, minut pitää vain saada vakuuttuneeksi, että on mahdollista elää toisellakin tavalla. Mutta minun on oltava valmis muuttamaan se, mikä on välttämätöntä.

Silloin tällöin alkoholista tai muista päihteistä riippuvaiset ihmiset odottavat, että heistä tulee väittömästi täydellisiä. Olen kärsimätön ja haluan saavuttaa uuden elämän tyylin heti. Silloin minun on ymmärrettävä, että muutokset jotka johtavat siirtymiseen vanhasta elämäntyylistä uuteen, usein ovat pieniä ja aikaavieviä. En voi kokea luottamuksen ja kiitollisuuden tunnetta suuria asioita kohtaan, enne kuin olen oppinut kokemaan niitä pienien asioiden kohdalla. Jos en luovu pienistä katkeruuksista, en koskaan pääse irti suurista. Todennäköisesti en pysty astumaan näitä askelia yhdessä päivässä. Tietysti tulen tuntemaan pelon taipumuksia, ja pelkään retkahtavani kun tunnen epätoivoa lähentelevää itsesääliä. Ehkä huomaan myös, että yhtenä hetkenä katkeruus on poissa ja heti sen jälkeen olemme kasvattamassa ennennäkemätöntä katkeruuden tunnetta. Ehkä luulen olevani rehellinen, ja samalla järkytyksekseni huomaan, että tyyneyteni pohjalla on edelleen pelko, itsekkyys ja itsepetos. Mutta minun ei pidä tuomita itseäni näistä virheistä, vaan ottaa opiksi ja jatkaa eteenpäin. Valmius tehdä välttämättömiä muutoksia uuden elämön saavuttamiseksi vaatii rohkeutta. Raittiuden saavuttaminen ei ole helppoa. Kukaan ei voi noin vain luopua pinttyneistä elintavoistaan – siihen tarvitaan rohkeutta heittäytyä uuteen, siihen suostumista ja siinä pysyttelemistä.

Valinta on sinun. voit alkaa luottaa tai valita pelossa elämisen. Voit tulla kiitolliseksi tai jatkaa itsesäälin vallassa. Voit opetella hyväksymään tai elää katkeruudessa ja kaikessa mitä siitä seuraa. Voit valita rehellisyyden tai jatkaa pirstonaista elämää.

kiitollisuus

Nimeni on minna ja olen kiitollinen alkoholisti. Kiitollisuus voidaan nähdä merkkinä siitä, että en ole omahyväinen, ja ettei minun tarvitsekkaan olla -voin saada apua joltakin ulkopuoliselta. Kun lakkaan olemasta ”itseriittoinen”, tunnen kiitollisuutta ja hyväksyn avun. Elämäni on riippuvainen siitä, että jatkuvasti muistan mistä olen kiitollinen ja miksi. Kiitollisuus on askeltyön tulosta.

Kaikki, jotka noudattavat 12 askelta, oppivat, että pääongelmamme on eläminen sairaan MINÄN kanssa, jokoa on täysin hallitsemattomissa. Alkoholisti on äärimmäinen esimerkki omille teilleen karanneesta uhmasta, vaikka asianomainen ei useinkaan ajattele itse niin. Ennen muuta alkoholistien on päästävä eroon tästä itsekkyydestä. Meidän on pakko tai muuten se tappaa meidät. Kun unohdamme kiitollisuuden, palaamme takaisin sairaaseen minään. Tämä koskee meitä kaikkia ! Itsekeskeisyydestä ei ole helppo päästä eroon. Useimmat meistä kasvatettiin itsenäisiksi. Siihen sisältyy oppi, että miedän piti varoa joutumasta jollekulle kiitollisuuden velkaan. Me pärjäsimme omin neuvoin. Mutta ajan mittaan olemme joutuneet monesti pahaan pulaan. Me olemme niitä, jotka ajaessaan outoon kaupunkiin ehdottomasti haluavat löytää itse, eikä pysähtyä ja kysyä neuvoa. Me olemme niitä, jotka kokoavat esineitä ilman käyttöohjeita, koska olemme tehneet niin mijoona kertaa ennenkin. Me olemme niitä jotka yrittävät ohjailla muiden ihmisten elämää, vaikka olemme itse täysin avuttomia oman elämämme suhteen. Kummallista kyllä me teemme tämän tajuamatta jälkikäteen millaisia hölmöjä olemme olleet.

Olen epäilemättä kykenevä toistamaan virheeni ja todennäköisesti mtös teen sen. Jolloi siihen puututa, seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Yksi parhaista tavoista ehkäistä sitä, on kiitollisuus- asenteen kehittäminen. Jos olen kiitollinen, en voi olla itsekäs. Mikä sitten on tunnusomaista itsekkyydelle ja itseriitoisuudelle? Väärä ylpeys on yksi merkki. Tunnen jatkuvasti houkutusta säilyttää kasvoni. Olen sitten peloissani, epävarma tai joskus ehkä yksinäinen, en halua ympäristön saavan tietää sitä. Itsesääli on toinen itsekkyyden oise. Ihmiset eivät anna minulle niin paljon huomiota kuin haluaisin. Ja kun asiat eivät suju niin kuin haluaisin, kuka voikaan ilmaista niiin paljon sääliä kuin minä itse. Pian on masennus kimpussani ja joudun itsesäälin korkean muurin taakse. Vääärä ylpeys ja itsesäälini vetää minua väistämättä avuttomuuuteen. Taistelen katkeruuteni ja vihamielisyyteni kanssa ja yritän uhmaikäisen lapsen tavoin todistaa riippumattomuuteni. Usein hetken itsetutkiskelu kertoo, että ongelmana itsekkyys; ja kun olen oman minän vanki, olen täysin omillani. 12 askeleen ohjelma opettaa minua antautumaan, ymmärrän, etten selviydy omin voimin.

Aika usein masennuksen ja huolen hetkeni pahenevat, kun ajattelen kaikkia tulevia ongelmia. Kiitollisuuden asenne keskittää minua aina siijen, mikä on myönteistä -ei siihen mikä on kielteistä. Ehkä tuntuu liian optimistiselta sanoa ”korkein voima ppitää huolen siitä, että maailmassa on kaikki hyvin”, etenkin kun jotkut asiat kohdallani eivät todellisuudessa ole hyvin. Kiitollisuus saa minut näkemään sen minkä voin tehdä. Se auttaa minua laskemaan yhteen voimavarojani ja tuo esiin voimani heikkoiksien sijaan. Vaikken todellakaan halua kaivella vanhoja luonnevikojani, rasitteeni voivat joskus olla naamioituneita voimavaroja. Niistä voi tulla arvokkaista välineitä, jos annan korkeamman voiman näyttää miten minun on niitä käytettävä. mitä minun on tehtävä, on myönteisen ajattelun kasvattaminen ja vanhojen kielteisten tapojen poistaminen. Jos inventoin voimavarojani, saamme yhteyden sisäiseen voimaani ja kykenen toimimaan. Lista asioista, joista olen kiitollinen osoittaa voimani ja näyttää tien mahdollisuuksille, eikä mahdottomuuksille. Se antaa minulle rakennusmateriaalia, eikä komapastuskiviä. Se saaminut toimimaan. Ilman kunnollista oivallusta todellisista mahdollisuuksita, ei toimintaa voi ylipäänsä syntyä.

Jos olen kiitollinen, pysyn nykyhetkessä. Yksi ohjelman perustavanlaatuisista opeista on ELÄ PÄIVÄ KERRALLAAN. Tätä yksinkertaista ohjetta olen kuullut useammin kuin mitään muuta palavereissa, eikä syyttä. EI kukaan jaksa elää pelkässä katumuksessa. Sellaisen elämän olen jättänyt taakseni. Tämä yksinkertainen ohje kuulosti aluksi idioottimaiselta. Se oli varmaankin ajatustemppu, henkinen peli, joka yritti sumuttaa terveen järkeni. Varsinainen totuus oli, että he yrittivät myydä täydellistä pidättyväisyyttä koko pitkän lopun elämäni ajaksi. Tämän päivän portista huomisesta tulee eilinen. Eilisillasta aamu saman portisn kautta. Tulevaisuudesta tulee menneisyys yhdessä silmänräpäyksessä. Ainoa todellinen hetki on tämä hetki, ainoa aika, jonka voi ottaa huomioon, on nykyisyys. Jos vastuullisesti voin paneutua tähän hetkeen, ei minun tarvitse välittää muista hetkistä. Ainoa ajankohta, jolloin voin tehdä päätöksen tai ryhtyä toimeen on nykyisyys. Kun olen kiitollinen, näen itseni tässä hetkessä. Kokoan ajatuksiani mitä on tapahtunut ja ajattelen mitä voi tapahtua, mutta teen sen nykyhetkessä. Otan opikseni menneisyydestä, mietin mahdollisia tulevia teitä, ja toimin nyt! Kiitollisuus syntyy kun opin tietämään kuka minä olen ja sitä kautta mitä minusta voi tulla. Se muistuttaa minua voimastani kohdata nykyisyys. Mutta kaikkein parasta on, että se on varma merkki siitä, etten ole yksin.

Vaikka en näekkään asiaa siten, kiitollisuus on myönnytys sille, että en enää toimi vain pelkällä tahdonvoimalla. Itsepäisyyttä on kuitenkin vaikea nujertaa. Itsenäisyys- vanha tapa, josta aikaisemminolin niin ylpeä -nousee välillä esiin. Omavoimaisuus tulee taas pintaan ja välittömästi sen jälkeen tunnen taas voimattomuutta. Kieltäydyn ottamasta apua vastaan ja se salpaa linjan, jota kautta korkein voimani voi minua auttaa. Yksinäisinä jaeristäytyneinä sairastumme ja kuolemme. Syy kiitollisuudelleni on, etten ole yksin. Minun ei tarvitse enää olla yksin. Päivä kerrallaan saan apua muilta ihmisisltä. Ne tekevät meille sen, mihin itse en pysty. Ei ole kummallista, että hetken mietieskely, missä voin olla kiitollinen, tekee niin hyvää. Tämä hetki jättää minut avoimesti ja rehellisesti korkeamman voiman huomaan

Nöyryys

”Nöyryys” on usein toistuva aihe AA-palavereissa, aihe, josta ei ole niin helppo puhua. Mitä paremmin voimme ymmärtää sen osuuden toipumisessa ja että helpommin voimme puhua siitä toipumisessa.

Juova alkoholisti vaatii mitä hän haluaa, silloin kun hän haluaa ja luulee universumin pyörivän hänen ja hänen tarpeidensa ympärillä. Toipuminen riippuu tietoisuudestani, että olen voimaton alkoholin suhteen ja että olen menettänyt elämäni hallinnan. Alkoholistina jona kulutin rahojani, joita minulla ei edes ollut, ihimisiä, joita tuskin tunsin tai tavaroihin, joita en edes tarvinnut, osoittaa suureellisuutta. Suureellisuus vaiheesa alkoholisti pitää itseään muita parempana, kun taas heikon itsekunnioituksen omaavana pidän itseäni muita alempana. Molemmissa tapauksissa alkoholisti asenne on ”en ole kuin muut” . Alhainen itsekunnioitus voi myös olla tapa puolustaa itsekeskeisyyttä; Siihen kuuluvat muiden manipulointi vihaamalla itseään ja jatkuva oman itsensä aliarviominen. Siihen mahtuu asenne ”minä selviä kaikesta” ja samalla minä en pysty mihinkään”. Nöyryys murtautuu näiden kahden äärimmäisyyden läpi, kun tunnustetaan ”minä pystyn johonkin” korkeamman voiman avulla.

Yksi minän ominaisuus, joka ilmenee yli-minässä tai huonossa itsetunnossa, on joskus uýhtä kuin se, että kieltäydytään tunnustamasta, että tarvitsen apua tai että minulla on jotain opittavaa muilta. Tarvitsen apua elämiseen ja kasvamiseen. Tarvitsen muiden apua aloittaakseni toipumisen. Vaikka jatkankin kasvamista useiden vuosien jälkeen ohjelman puitteissa, tarvitsen apua pitämään yllä raittiuttani. Halu oppia ja ymmärtää toipumisen aikana lisää tietoa siitä, miten raittius voidaan säilyttää. Tämä halu voi vaihtua jatkuvaan rajoitusteni hyväksyntääni. Jos luovun ennokkoluuloistani, ehkä huomaan, että taito oppia elämään ei ole vain asiantuntijoiden tai rotumme, sukupolveni tai yhteiskuntaluokamme ihmisten käsissä. Kykyäni oppia uutta ja kasvaa toipumisen kuluessa voi kuka tahansa edesauttaa, niin ohjelmaan kuuluva kuin ulkopuolinenkin. Halu käydä palavereissa, lukea kirjallisuuttatoipumisesta ja varata aikaa rehelliseen jakamiseen kummin kanssa auttaa minua saavuttamaan nöyryyttä ja raittiutta. Mutta minun on myös myönnettävä virheeni ja opittava niistä. Valitettavasti erehdyksen tuloksena usein laiminlyön opiksi ottamisen. Kun raittius kasvaa, opin yhä enemmän hyväksymään sen, että kannan vastuun tekemisteni seurauksista. Halu ottaa opiksi virheistä oppikseni voi muutaa katastrofin mahdollisuudeksi.

Huumori ja nöyryys kuuluvat läheisesti yhteen. Nauran omalle persoonalleni, enkä ota itseäni liian vakavasti. Usen on helppo ottaa itsensä liian vakavasti, huolimatta siitä kuinka kauan olen ollut raitis. Toipumisprosessin kuluessa, kun nöyryydestä on tullut yksi elämämme kulmakivistä, alamme nauraa menneisyydellemme ja ehkä muös nykyisyydelle. Se ei tarkoita että minusta olisi tullut vastuuton. Se tarkoittaa , että olen saanut etäisyyttä itseeni ja että toimeni, ajatukseni ja tunteeni eivät enää ole tärkeintä maailmankaikkeudessa.

Nöyryys on tunnusomaista 12-askeleen ohjelmalle ja se koskettaa kaikkia askeleita. Jojs katson ohjelmaa kokonaisuudessa, huomaan että kun teen sen eteentyötä, se johtaa uuteen tapaan käsittää itseäni. Huomioni ei enää ole ensi kädessä suuntautunut alkoholiin ja muihin päihteisiin. Useammin ohjelma on pakoa tuskasta, pelosta, voimattomuudesta, ahdistuksesta ja lukemattomista yrityksistä tehdä kaikki omalla tavallani. 12-askeleen ohjelma on minän pienentämisprosessi ja tapa ottaa elämäni uudelleen halutuuni. Itsekeskeisyys eri muodossaan on pahan alku ja juuri. Ohjelma antaa minulle mahdollisuuden päästä eroon umpikujatilanteesta, jossa oma toiveeni, tunteeni ja tarpeeni ovat tärkeintä elämässä. Kun elän muiden kanssa ohjelmassa, huomaan että mitä vähemmän itsekeskeinen olen, sitä täydemmäksi elämäni tulee ja sitä palkitsevampi on raittius. Jos keskityn elämässäni siihen, mitä voin antaa muille ja mitä voin jakaa, tätä elämänlaatua voidaan kutsua nöyräksi. Merkillistä kuitenkin on, että mitä enemmän paneudun muiden ihmisten tarpaiseen , sitä enemmän saan itse. Mutta tämä prosessi sisältää myös sen, että minun on keskitettävä elämäni suhteessa korkeimpaan voimaan. Kun sen teen, kykyni auttaa muita kasvaa, ilman että ensin yritän kotrolloida toisia ka auttamiskilven takana yritänkin tyydyttää omat tarpeeni. Nöyryys tässä merkityksessä auttaa minua säilyttämään oivalluksen siitä, että en ole jumala, vaan minulla sen sijaan on vapaus tulla kokonaseksi ihmiseksi. Siinä merkityksessä 12-askeleen ohjelma johtaa välillisesti nöyryyteen. Nöyryys saavutetaan välillisesti askeltyössä ja se johtaa terveeseen itseni hyväksymiseen. Kasvamisen paradoksi on siin, että emme voi tehdä sitä yksin, yhtä vähän kuin joku muu voisi tehdä sen puolestani. Askeltyö ei vain johda nöyryyteen ja vaadi nöyryyttä, se johtaa myös syvempään ja turvallisempaan itsekunnioituksen tunteeseen. Silloin alun perin etsimämme elämänilo vihdoin toteutuu.

Sana nöyryys merkitsee eri asioita eri ihmisille ja usein siitä on väärä kuva. Sen yhteydessä ihmiset tulevat ajatelleeksi henkilöä, joka kulkee ympäriinsä katse alaspäin painautuneena ja jolla on harvoin mitään myönteistä sanottavaa itsestään ja joka ei koskaan myönnä olevansa kykenvä mihinkään. Se on väärä kuva nöyryydestä, vaikka siihen uskonkin. Sen sijaan nöyryydellä on eri merktys eri ihmisille ja mitä suuremmassa määrin minusta tulee, mitä olen, sitä nöremmäksi tulen. Taipumus tutkia ”ainutlaatuisuuttani” (ikään kuin jatkubasti omaan napaan tuijottamisesta löytyisi jotain aitoa) johtuu vääristä ajatuksista, mitä identiteetti ja nöyryys tosiasiassa tarkoittavat. Nöyryys auttaa meitä ymmörtämään, että olemme sekä ainutlaatuisia, että tavallisia ja että tämä on yhteistä koko yhteiskunnalle. Identiteetin etsiminen ei niinkään pohjaa menneisyyteen kuin tuevaan, Kysymys kuuluu, millainen haluan olla ja miten pääsen sinne. Nöyryys ei tarkoita jatkuvaa aikaisemman käytöksemme tutkimista, vaan yksinkertaisesti menneisyyden hyväksymistä ja oivallusta siitä, että meidän ei tarvitse käyttäytyä niin kuin aikaisemmin. Nöyryys ilmenee eri ihmisillä eri tavoin, koska lahjakkuutemme ovat erilaisia. EI omien lahjojeni kieltäminen ole nöyryyttä. Ei, nöyryyttä on se, että ymmärrän lahjojeni tekevän miusta osan ihmiskuntaa ha etten aseta itseäni jalustalle.

12 askeleen yksi merkittävimmistä perusteista on, että kemiallisista aineista riippuvainen henkilö on hyvä ihminen. Kuudes askel tunnustaa realistisesti, että meillä on luonne vikoja. Kuitenkin minulla saattaa olla luonnevikoja, jotka ovat aiheuttaneet onnettomuutta ja tuskaa, Jos tutkimme niitä tarkkaan, huomaan ehkä, luonnevikani vahingoittavat minua enemmän kuin mikään muu. Kun teemme luettelloa ihmisistä, joita vahingoitan juodessani, sanotaan, että minun pitäisi laittaa oma nimeni listan ylimmäksi. Ehkä niin on, sillä paras tapa hyvittää itselleni on se, että sallin sen, että viat poistetaan. Kateus, ahneus , viha, mustasukkaisuus, mässäily, ylpeys ja himo ehkä estävät minua elämästä tehokkaampaa elämää. Nämä ominaisuudet estävät minua elämästä tasapainossa ympäristömme ja itseni kanssa. Kuudennen ja seitsemännen askeleen myötä olen valmis poistamaan nämä viat ja se puolestaan tarkoittaa, että olen tunnustanut niiden olemassaolon. Olen halukas astumaan vaikean mutta kannattavaa tietä kohti henkistä kypsyyttä ja onnistuaksenisiin tarvitsen apua jumalalta, sellaiselta joksi hänet käsitän. Näiden askelten tärkein sanoma nöyryyden suhteen on, että minun on toipumisen aikana jatkuvasti pyydettävä apua. Askeleet muistuttava, että vaikka luonneviat onkin poistettu, niiden olemassaolon edellytyksiä ei. Jos luonnevikoja pidetään käyttäytymismallina, joka on huolen ja tuskan lähde elämässäni, en saa unohtaa, että vaikka käytöstä ehkä muutetaankin, kykyni vastaavaan käytökseen säilyy. Elämäntapa joka vaatii ehdotonta rehellisyyttä, on vaikea ja elinikäinen prosessi. Huolimatta siitä, kuinka pitkään olen ollut ohjelmassa mukana tai kuinka rehellinen minusta on tullut, ehkä tämä rehellisuyyden puute estää minua kasvamasta. Ehkä olen ollut raa’an rehellinen muita kohtaa tai huomaan olleeni epärehellisiä sanoissa, teoissa, eleissä tai asennoitumisessa ympäristöön. Mitä tähän rehellisyyden puutteeseen tulee, minulla on taipumuksena käyttää samoja selitytelyjä kuin aina ennenkin. Jos en jatka päivittäistä tutkiskelua ja pyydä, että nämä viat poistettaisiin, ne voivat olla toipumiseni esteenä. Mahdollisuus heikkouksien ilmaantumiseen säilyy, niinkuin juomisenkin aloittamien, vaikka alkoholin himo onkin poissa.
Kuudes askel on johdantoa konkreettiselle muutostyölle. alkoholisti on neljännen ja viidennenaskeleen aikana inventoinut itsensä ja tilittänyt tulokset ulkopuoliselle henkilölle. Kuudennen askeleen aikana hän valnmistautuu itse muutokseen. Jumala tarkoittaa tässä niitä hyviä voimia joihin alkoholisti luottaa ja jotka vaikuttavat näkyvästi jos hän seuraa ohjelmaa. Kuten niin paljossa muussakin, tässä on kyse prosessista, ei yksittäisestä tapahtumasta. Kuudennessa askeleessa alkoholisti päättää aloittaa prosessin. Prosessi tarkoittaa säännöllisesti jatkuvaa asteittaista tapahtumaa. Kaiken ei tarvitse tapahtua yhdellä kertaa. Pääasia on että alkoholisti pääsee vauhtiin ja on halukas muutokseen.
Seitsemäs askel käsittelee ennen kaikkea nöyryyttä. Alkoholisti on käynistänyt muutosprosessinsa ja pyytää voimaa läpikäydäkseen sen ja nöyryyttä silloin kun hän pettyy pyrkimyksessään. Hän ei väitä selviytyvänsä kaikesta yksin vaan pyytää apua korkeammalta voimaltaan. Tähän perustuu toivo voida hyväksyä kaikki tuleva sellaisenaan kadottamatta mielenrauhaa. Mutta askel sisältää myös toiveen ohjauksesta, niin että alkoholisti voi korjata sen mitä hän on tehnyt väärin ta läpikäynyt liian yliolkaisesti. Työn alkoholisti saa tehdä itse. Nöyryys ruokkii anteliaisuutta ja kiinnostusta joka kohdistuu toisen ihmisen elämään.

AA.n 12. perinne osoittaa merkittävän oivalliksen nöyryyden toisesta aspektista. SIinä sanotaan, että anonymiteetit on perinteiden henkinen perusta muistuttaen. että periaatteet on asetettava ihmisten edelle. Kun alamme soveltaa 12. perinnettä itseemme, ehkä löydämme uusia arvoja ja henkilökohtaisen kypsyyden muodossa. Kun keitin kiitollisuudesta elämäntavan, se auttaa minua nöyryyden kasvussa, koska silloin sallin toisenlaisen perspektiivin elämääni. Alan huomata kaikki ne asiat elämässäni, joista voin olla kiitollinen joka päivä. Kun opin olemaan jatkuvasti kiitollinen ja näkemään – ei vain raittiutta- vaan muitakin asioita elämässä lahjoina, huomaan enemmän sen, mitä olen saanut. Toinen nöyryyteen johtava tie on kehittää kunnioituksen ja arvostuksen tunnetta. Matkan aikana minulle tulee parempi kuva siitä, kuka olen ja mitä minusta voi tulla. Ne auttavat myös poistumaan suurrellisuuden ja itsekeskeisen elämän tuoman alhaisen itsekunnioituksen ja vievät minua eteenpäin nöyryyden kasvussa

Anteeksianto

Jo varhaisessa vaiheessa toipumista koetaan anteeksiannon parantava ja vapauttava voima. Kerankin tunsin kuuluvani johonkin astuessani ensimmäiseen AA palaveriin. Asteittain minulle paljastui kipeä totuus: Havaitsin, että voidakseni olla inhimillinen, tarvitsin anteeksiantoa. Tämä on hyvin tuskallista. Sanat ”tulisi” ja ”pitäisi” nousivat esiin. Hankin jopa syyllisyydentunteita syyllisyydestäni. Taistelin vastaan ja sanoin ” en ansaitse anteeksiantoa”. Mutta tehtävä antaa itselle anteeksi on valtaisa. Itsetuntoni on heikoimmillaan. Jatkoin palavreissa käyntiä ja aloin nähdä itseäni muissa. Opin , että virheeni eivät olleet epätavallisia. Rakkauden ja välittämisen kautta tuli näkyviin periaate, että anteeksiantoa ei koskaan ansaita tai tienata -se annetaan vapaaehtoisesti.

Riippuvainen haluaa kaiken nyt ja heti. On vaikea olla pitkäjänteinen ja kärsivällinen. En saanut välitöntä helpotusta, aloin ajattelemaan että tämä on liian vaikeaa etten selviydy tästä. ”Minussa on jotain vikaa”. Opin kasvamaan anteeksiannon saamiseen. Huomasin myös, että ehkä vaikein osa oli hyväksyä muiden anteeksi anto. Anteeksiannon hyväksyminen sisältää itselleen anteeksiantamisen, se on itselleen anteeksiantamista. Kun jatkoin itsetutkistelua, jolla on suuri osa 12 askeleen ohjelmassa, tunnistin epäonnistumiseni sekä itseäni että muita kohtaan ja pyysin apua päästäkseni irti puutteistani, huomasin syyllisyyden taakan kevenevän. Aloin nähdä itseni inhimillisenä ja anteeksiannon tarpeessa, Sisäinen taisteluni laantui. Hellitin. Menneisyysn saa levätä.

Anteeksiantaminen toisille, joiden käyttäytyminen on vaikuttanut itseeni henkilökohtaisesti on vaikeampaa. Tässä näkyy katkeroitumiseni; Joissakin tapauksissa olen pitkään säästänyt kaunaani, tosiasiassa olen ollut niin pitkävihainen, etten edes enää muista syytä. En anna anteeksiannolle mahdollisuutta sanomalla ”ettei hän sitä ansaityse”. Siihen asti kunnes pystyn näkemään kovan asenteeni tulen osoittamaan anteeksiantamatonta suhtautumista ja voimaan huonosti. Vältän antamasta muille anteeksi, koska ”ei sillä ole merkitystä, hän ei kuitenkaan muuta itseään”. On muistettava , että anteeksiantaminen muuttaa asioita anteeksiantavan sydämessä, Se ei ehkä muuta anteeksiannettavaa lainkaan. Voin aina auttaa itseäni antamalla muille anteeksi. Ei ole vaikea muistaa miten valvoin ja voin huonosti jonkun ihmisen johdosta, jolle en halunnut antaa anteeksi. Samaan aikaan kyseinen henkilö nukkui aivan erinomaisesti ja hänellä oli suurempi mielenrauha kuin meillä. Olen tietoinen siitä, että olen oman katroitumisen vanki, sekä siitä, että anteeksiantoni muita kohtaan todella avaa oven ja vapautaa minut. Haluan tämän vapauden, mutta asenteiden välttämätön muuttaminen on vaikea saavuttaa. On kysyttävä itseltäni olenko valmis tekemään kaikkeni saadakseni tuntea rauhan ja vapauden.

Oma häpeäni ja syyllisyyteni sen suhteen, että olen vahingoittanut muita, on puolestaan vahingoittanut itseäni. Kun yritin selvittää, missä olin tehnyt väärin,hengellisyys ja itsehavannointini kasvaa suuresti. Näen omat virheeni selkeämmin. huomasin hämmästyksekseni, että olen edesauttanut ongelmien syntyä enemmän kuin aluksi luulin. Anteeksianto ja hyväksyminen itseäni kohtaan ja muita kohtaan avaa minulle tien rakkauteen ja läisyyteen muita kohtaan.

Minun on tarkistettava asenteitani, käytöstäni ja suhtautumistani tasaisin väliajoin; ja oltava halukas pyytämään anteeksi ja oltava anteeksiantava. Tämä auttaa minua pysymään raittiina. Havaitsin, että omien erehdysten ja virheiden sivuuttaminen ja muiden syyttäminen ei ole toiminut kohdallani, vaan silloin olen ollut onneton ja jatkanut juomista. Anteeksiannon kokemukset murtavat monia esteitä itseni ja muiden väliltä. epärealistiset pelkoni, että vahingoitun jos muut kääntävät minulle selkänsä, karsiutuvat. Voin ottaa vastaan ja antaa rakkautta ja oppia luottamaan toisiin ihmisiin.

En ole päässyt perille, mutta olen edistynyt. Tästä olen kiitollinen, se on lahja jota on vaalittava. Olen pehmennyt henkisesti askeltyössäni ja siten olen anteeksiannon kautta muuttanut itsestäni välittämisen muista välittämiseksi. Kun tarkastelen alkuaikaani AA:ssa, huomaan, että en olisi jaksanut jatkaa, jos olisin kohdannut alentuvia ja ei antaaksiantavia asenteita. Onneksi minut kohtasi rakkaus ja anteeksianto sekä hyväksyntä.
Tiesin olevani kaltaisteni ihmisten parissa. Heidän tavassaan hyväksyä minut oli jotain hyvin erityistä. Meitä yhdistää tarve tulla anteeksiannetuksi ja saada antaa anteeksi. Koko AA:n yhteisyys johtuu juuri siitä.

Vastakkain häpeän kanssa

Häpeä ja riippuvuus on kuin siamilaiset kaksoset. Et löydä riippuvaista ihmistä ilma häpeää. Molemmat ovat olemassa kieltämisen muurien takana ja kasvavat syöpäkasvaimenlailla elinvoimaa kuluttaen ja kummatkin kulkevat samaa kuoleman noidankehää.
Häpeän tärkein ominaisuuus on, että se ei saa tulla paljastetuksi. Joskus häpeä kasvaa niin hitaasti, että jälkeenpäin ei voi tietää milloin kaikki on alkanut. Usein se naamioituu joksikin muuksi, joksikin mitä se ei ole: järjettömäksi tulenpalavaksi kiukuksi, valtavaksi kontrollin tarpeeksi, päättämättömyydeksi, masennukseksi, hämmennykseksi, epärealistisiksi mielikuviksi, jäykkyydeksi ja puutumiseksi, paniikiksi ja paontarpeeksi. Tartumme mihin puolustus keinoon hyvänsä, jotta meidän ei tarvitsisi käydä häpeän lähteen syvimmällä pohjalla. Tästä minulle sanottiin, että olen valmis sytyttämään itseni ennemmin tuleen kuin kohtaamaan asiat. kunhan vain huomio siirtyy muualle kuin itse häpeän tunteeseen.
Itse raitistuminen vie minut vasta lähtöviivalle. Suhtautuessani toipumiseen vakavasti, joudun aina törmäämään niihin tunteisiin, joita olen monta vuotta paennut. Raitistuminen ei ole määränpää, se on matka. Kun otin ensimmäiset raittiit askeleeni, aloitin matkan kohti tyyneyttä ja lopulta rakkautta. Tämä matka kestää läåi elämän. Matka on välillä antoisa, välillä fantastinen ja aina mahdoton ennakoida. se vaatii täydellistä osallistumista, meidän sisimpäämme myöten, kokonaan antauduttava sille.

Mutta jos olen häpeän kahlehtima, en voi päästä perille. Jos häpeä ohjaa elämääni, alan taas juoda. Monet eivät pääse retkahuksen jälkeen enää takaisin. Itse taistelen takaisin pääsystä tälläkin hetkellä. Häpeä estää minua ja kuolema tuntuu ainoalta tavalta päästä eroon kivusta. Jokainen joka on kokenut syvän häpeän tunteen, voi ymmärtää miksi itsemurhakin voi tuntua helpommalta tieltä.
Ensimmäiseksi on opittava tunnistamaan oma häpeä. Ainoa keino on sen paljastaminen. Häpeä lienee perustunne, jota kaikki ihmiset tuntevat, koska emme koskaan saavuta rajattomien kuvitelmiemme ihanteita ja täydellisyyttä. Mutta häpeä ei täytä mitään muuta funktiota kuin että se tappaa meidät. Häpeä saa alkunsa tunteesta, että on haavoittuvainen ja uhattu, kontrollin menettänyt.

Häpeä vaatii, että teemme jotain välittömästi, koska häpeän täyttämällä ihmisellä on tässä kyse selviytymisestä. Siksi on ymmärrettävää, että reagoimme kyyristelemällä ja joudumme häpeän tunteidemme orjuuttamaksi; hyppäämme kun meitä käsketään hypätä ja samalla menetämme kaiken itsetuntomme. Tunteet saavat aikaan prosessin, jonka tuloksena vieraannumme kaikesta siitä, mitä tiedämme itsestämme ja maailmasta. Häpeä riistää meiltä inhimillisen kasvumme, henkisen lohtumme ja ihmissuhteemme, jotka päättyvät intimiteetin puutteeseen. Kaipaamme intimiteettiä, mutta emme löydä keinoa hyväksyä sitä. Häpeä tekee spontaanisuuden mahdottomaksi, koska olemme liian itsetietoisia itsestämme koko ajan. Ja se tuntuu olevan ensimmäinen askel luopuessamme elämän toivosta, Me jotka tunnemme häpeän, tiedämme, että siihen voi kuolla.

Me kaikki, jotka olemme toipumassa, olemme kerran tunnutaneet kaksi perustavanlaatuista puutetta: Sen, että olimme voimattomia alkoholin suhteen ja että olimme menettäneet elämämme hallinnan. Ihmisinä emme pysty täyttämään täydellisyyden vaatimusta. Jos joku olisi kertonut meille nuorina, kun olimme viel muokkaamassa arvomaailmaamme, että täydellisiä ihmisiä ei ole olemassakaan, emme varmastikkaan olisi vaatineet itseltämme niin paljon aikuisina. Mutta koska monet oppivat, että meitä rakastetaan vain siinä määrin kuin onnistumme elämässä, se merkitsi, että jollemme olleet täydellisiä, meitä ei rakastettu tai arvostettu.
AA:n 12 askelta opettaa, että ihminen on epätäydellinen. Ei vähemmän arvoinen, ei mahdoton rakastaa, eikä paha. Vain inhimillinen. Meistä ei tule koskaan täydellisä tai luonteeltamme virheettömiä. Joudumme aina ponnistelemaantämän asian suhteen, sillä pyrimme pikemminkin edistymään kuin tulemaan täydellisiksi. Jos pyrimme täyudellisyyteen, takana on häpeä, joka yrittää varmistaa sen ettei meidän koskaan enää tarvitsisi olla haavoittuvaisia.
Vajaavaisuuksien tunnustaminen tekee meistä avoimempia, aidompia, eheämpiä ja helpompia rakastaa.
Erillaisuudessa on houkutus, kaikki haluavat olla ainutlaatuisia. Poikkeauvuus on kaksiteräinen miekka ”ainutlaatuisuus” voi luoda ympärillemme samanlaiset muurit kuin ne, jotka sulkivat meidät sisäänsä juoma-aikana. Uskoimme ettei kukaan tiennyt mitä teimme, ja siksi emme voineet puhua kenenkään kanssa tai pyytää keneltäkään apua. Raittiudessammme on oltava varuillammmetälläisten tunteiden suhteen, koska ne saattavat estää meitä kertomasta rehellisesti asioita kummillemme tai menemästä palaveriin. Tunne ”ainutlaatuisuudesta” voi olla varomerkki, joka ilmoittaa, että olemme ”kuivahumalassa” tai lähellä retkahdusta.

Opimme, että raittiuden mielenrauha ei tarkoita, et yhtäkkiä alkaisimme elää ilman ongelmia. Tyyneys tuo mukanaan sen, että voimme katsoa ongelmiammeja tuntea, että kakki on OK, siis jotyain mihin emme koskaan aikaisemmin ole pystyneet. Kontrolloiminen tarkoittaa, että menemme äärimmäisyyksiin saadaksemme mitä haluamme. Vastuullisuus on taas sitä, että teemme sen mitä pitää tehdä, emmekä keskity tulokseen. Se merkitsee myös, että hyväksymme ja oivallamme, että halumme ja tarpeemme eivät aina käy yksiin. Se tarkoittaa itsepaljastusta, lujuutta,turvallisuutta ja luotettavuutta ja lopuksi sitä, että me hyväksymme toimintamme tuloksen sellaisenaan, meille parhaana.
Kontrolli on puolustuskeino häpeää vastaan. On tärkeä ymmärtää, että puolustukeinomme eivät häviä kun lopetamme päihteen käytön. Päinvastoin, ne usein näyttävät rumat kasvonsa selkeämmin ja voimakkaammin kuin koskaan muulloin toipumisen aikana. Tämä kuuluu toipumisprosessiin. Toisinaan luonnevikamme pahenevat juuri ennen kuin ne alkavat parantua. Teemme kaiken liioitellusti, jotta meidän ei tarvitsisi käydä käsiksi siihen, mikä todellisuudessa on käsittelyvuorossa. Tässä kohtaa voin verrata itseäni paine kattilaksi joka odottaa räjähdystä.
Kemiallisen riippuvuuden luonteeseen kuuluu, että ensin paetaan ongelmaa. Uuteen, toipuvaan luonteeseemme kuuluu, että jäämme paikoillemme ja ryhdymme taistelemaan niita demoneja vastaan, jotka ovat meitä jahdanneet läpi elämämme. Toivo tarkoittaa sitä, että katsomme rohkeasti huomispävään ja odotamme sen tuovan parempaa. AA:n kautta opimme, ettö pelkästään hyväksymällä itsemme sellaisina kuin olemme, voimme saavuttaa tyyneyden.

Häpeä ominaisuuksiin kuuluumm. että se suojelee itseään paljastukselta. Avautuminen toiselle ihmiselle kesken häpeäkohtausta on monelle mahdotonta. Sillä tavalla meistä tulee orjia, häpeäntunteille lojaaleja ja lopulta yritämme vain pysyä hengissä. Tuloksena on, että vetäydymme kuoreemme, olemme koskemattomia ja saavuttamattomissa. Koska olemme eristyksissä, emme tiedä ettmme ole peräti ainutlaatuisia, kummallisia, hulluja tai pahoja. Emme päästämuita elämäämme. Juutumme maailmaan, jota määrää vainoharhainen tunne siitä, että jos joku pääsee perille todellisista tunteistamme, hän huomaa miten omituisia olemme. Alamme hyväksyä tiukan itsekritiikkimme normaalina. Totumme kipuun ja itsemme kidutukseen niin, että seuraava looginen askel tästä on päihteiden käyttö lievittämään tuskaa ja pelkoa sekä päästämään pois häpeän yksinäisyydestä.

Häpeä hiipii meihin, kun sitä vähiten odotamme, emmekä usko koskaan enää koskaan enää pääsevämme siitä irti. tärkeä askel häpeän voittamisessa on, että ymmärrämme mitä tapahtuu ennen, jälkeen ja häpeäiskun aikana. Koska häpeä on niin vakuuttava ja suggeroiva, on välttämätöntä, että tunnemme sen perusteet, etenkin aluksi alkaessamme sitä tunnistaan.
Häpeä liittyy moniiin tilanteisiin ja on eri ihmisillä erillaista. Melkein aina on niin, että häpeä pohjautuu hylkäämiseen. Hylkäämisen pelko kaivertuu vääjäämättömästi persoonallisuuteemme ja usein tämä pelko hallitsee meitä lopun elämäämme.
Pitkäksi aikaa itse häpeästä tulee riippuvuus, joka on syntynyt kontrollin menettämisestä. Se on pakaottava ja syö alkoholismin lailla kaiken. Se luo identiteetin, jossa kaikki Spontaanisuus on tappioon tuomittua. Mitä enemmän tunnemme häpeää, sitä helpommin kohtelemme itseämme ja muita huonosti ja seurauksena tästä taas tunnemme yhä enemmän häpeää. Riippuvuudesta toipuminen on myös häpeästä toipumista, koska tunnemme sellaista hyvänolon tunnetta, jota emme ole koskaan ennen tunteneet.

Toipumisen myötä ja vastuun otettuamme opimmi, että meillä onki useita vaihtoehtoja. Joskus meillä on vaihtoehtoja, joita emme ole aavistaneet olevan olemassakaan. Syyllisyys on helpompi tunnistaa ja ymmärtää. Se on tunne, johon voi reagoida toiminnalla. Se on parannuksen alkua. Se syntyy siitä, että olemme tehneet jotain, jonka tiesimme olevan väärin, kuten varastaminen, valehteleminen tai pettäminen. Syyllisyyttä tunnemme myös silloin kun rikomme selkeitä, ilmeisiä sääntöjä. Häpeä on kameleonttimainen, sisäinen tunne. Se ilmenee minä tahansa, mitä se ie ole: raivo, vähät välitän mistään- asenne, kontrollinhalu, masennus, jäykkyys, ´jne. Häpeä ei edellytä, että teemme jotain väärin. häpeä liittyy olemiseemme. Häpeän ydin on kontrollinmenetyksessä. Häpeä ympäröi sitä ihmisyyden osaa, jossa meiltä kaikilta puuttuu kontrolli, jossa inhimillinen tahdonvoima ei yksinkertaisesti riitä ja jossa kaikki jäävät tappiolle. Ironistakullä, usein on niin, että mitä tyhjänpäiväisempi erehdys, sitä suurempi häpeä. Häpeä kertoo meille , ettemme ole ihmisenä riittäviä. Epäonnistumme pyrkimyksissämme saavuttaa se näkymätön tavoite, jonka olemme itse asettaneet osoittaaksemme arvomme.
Ja kun häpeäntunteet ovat syöneet meidät, reagoimme tappelemalla, tunteettomuudella tai pakenemalla koska alitajunnassamme kyse on selviytymisestä. Tämä johtaa luopumiseen, heittäydymme liialliseen työhön, meistä tulee raivokkaita tai tunteettomia tai ylimielisiä, ehkä valehtelemme puolustautuaksemme. Puolustuskeino, jonka opimme paetessamme häpeäämme, oli itsepuolustusta, epätoivoine yritys palauttaa ihmisarvomme. Valitettavasti käyttämämme menetelmät eivät aina toimineet ajatellulla tavalla. Ihmisarvon palauttamisen sijaan juutuimme usein itseämme rankaiseviin kuviohin, joissa väärinkäytimme päihteitä tai voimakkaita tunteita. Kuten missä tahansa riippuvuudessa, lupaamme itsellemme, että emme tee sitä toiste. Ja sitten teemme sen taas. Silloin tunnemme katumusta. Ja sitten rankaisemme itseämme jatkamalla tekoja, jotka saavat meidät häpeämään.
Koska häpeämme on yhtä liukas,ovela, kieltävä ja voimakas kuin myös riippuvuutemme,on tärkeää, ettemme yritä tehdä työtä yksin. Jos olisi mahdollista toipua häpeästä omin voimin, olisimme tehneet sen jo kauan sitten. Mutta koska häpeän luonteeseen kuuluu eristäminen, emme ole kykeneviä käsittelemään sitä omin voimin. Jotta voisimme toipua häpeästä, meidän on otettava näkymisen tulemisen riski. Ja meillä kaikilla on oikeus valita itse, kenen edessä haluamme paljastaa itsemme. Monet meistä ovat olleet kovia itselleen. Perfektionismi on edelleen asia, joka voi vetää meidät takisin häpeään. Hyväntahtoisuus itseämme kohtaan on toipumisprosessin ensimmäisiä askelia.

Kun raitistumme, on tärkeää, että pystymme tunnustamaan voimattomuutemme ja näkemään , miten elämästämme oli tullut hallitsematon.

Mielenterveyden käsi

Monesti ajaudun ajattelemaan etten voisi asioihini vaikuttaa tai sitte yritän harpata liian monta askelmaa kerralla ja päätyä nenälleni maahan. Uskottelen itselleni tätä paljon ja se ajaa minut monesti ongelmiin. En osaa edes pitää päivä rytmistä kiinni. Mielenterveyden käsi antaa mahdollisuuden huomata pieniä asioita joihin voi itse vaikuttaa.

Asioita joihin voi itse vaikuttaa muutamalla kysymyksellä:
Ihmissuhteet ja tunteet
-ketä tapasit tänään?
-mitä teit perheen kanssa?
-millainen mielialasi oli päivän aikana?
-kerroitko jollekkin tunteistasi?
– jaksoitko kuunnella ystävää?
– mistä olit iloinen tai surullinen?

Liikunta ja yhdessä tekeminen
– miten liikuit päivän aikana?
– liikuitko jonkun kanssa?
– millaisen olon liikunta saa sinussa aikaan?

Harrastukset ja luovuus
-mitä hauskaa teit?
– teitkö jotain luovaa?
– millaisesta tekemisestä saat mahtavan tunteen?

Arvot ja päivittäiset valinnat elämän eri ympäristöissä
– millaisia hyvää mieltä tuottavia valintoja teit päivän aikana?
-mitä arvostat ja pidät tärkeänä elämässäsi?

uni ja lepo
– mihin aikaan menit nukkumaan?
– nukuitko tarpeeksi?
– nukuitko hyvin?
-heräsitkö pirteänä?
-ehditkö rentoutua ja levätä?

ravinto ja ruokailu
-mitä söit päivän aikana?
– muistiko syödä välipaloja?
– kenen kanssa söit?
-söitkö rauhassa vai oliko kiire?