Pelko

AA:ssa puhutaan paljon siitä, kuinka tärkeää on uskaltaa olla pelkäämättä kaikkea mahdollista. Pelko on voimakas este suhteiden solmiselle ja sille, että uskaltaa elää toisella tavalla kun vanha tyyli ei enää toimi. Se voi myös olla tekosyy passiivisuudelle ja haluttomuudelle ryhtyä toimenpiteisiin sekä pakoa vastuusta. Pelosta voi tulla paniikki, jos annamme sen juurtua. Se tekee pelosta hallitsemattoman ja käyttäydymme epärationaalisesti.

Muutos pelottaa, usko paremmasta huomisesta tuottaa tuskaa. Pelkään että joku vetää kuitenkin maton alta jollain tavalla. Sabotoin omaa tulevaisuuttani nykyisyydessä. Teen idioottimaisia ratkaisuja jotta en voisi saada edes parempaa huomista tai avun vastaanottamisen suhteen. Tunnen olevani riittämätön, jostain syystä haluan että minua kohdellaan kuin roskaa ja kohtelen itse itseäni kuin roskaa. En pysty hyväksymään menneisyyttäni. Opin jo pienenä millaista on olla riittämätön teki sitten mitä tahansa. Epätietoisuus tulevasta pelottaa, taas palataan siihen pelkoon että joku vetää maton jalkojen alta. Kontrollin menetys pelottaa mitä jos en pystykkään hallitsemaan ympärillä olevia tai itseäni. Tässä kohtaa tulee toisten manipulointi kuvaan. Miksi kohtelen toisia törkeästi… Agressiivisuus nousee esiin ja se pelottaa. Mitä jos menetän kontrollin? Olenko taas sotkemassa ihmissuhteitani. Ahdistus ja levottomuus lietsoo pelkojani.

En kykene katsomaan pitkällä tähtäimellä tekojeni seurauksia. Haen vain hetken huumaa. Tekoni ovat impulsiivisiä osittain tiedostamattomia ja toisaalta tiedostettuja. En tiedä mitä uskallan edes tulevalta toivoa. Olen useamman kuukauden rämpinyt syvissä vesissä ja sabotoinut asioita joista saisin oikeuden vetää ”pitkän piikin” hihaan. Tehdä olosta niin kurja ettei siitä näytä olevan muuta ulos pääsyä kuin kuolema. Sairastan alkoholismia ja olen tunne-elämältäni epävakaa. Nyt minun on keksittävä keino miten lopetan tuon manipuloinin ja sabotoimisen. En halua kuolla, enkä halua tämmöistä huomiota jossa olen kuin ilmaa. Apua saisin mutta en osaa pukea sitä sanoiksi tai en edes tiedä mitä on kun ottaa apua vastaan. Pelottaa että minua katsottaisiin kieroon. Miksi sitten teen päättömiä ratkaisuja kuten karkaan suljetulta osastolta. Menetän arvoni hoitajien silmissä, alkaa tuntumaan etteivät ne halua minun kanssa kohta työskennellä. Minulla oli kuvitelma että mitä enemmän hölmöilen sitä nopeammin pääsen ulos. Tekemään mitä, en kykene kuin ajattelemaan päihteitä. Saakeli että sitä voi olla urpo…..

Pitäisi oppia tuntemaan pelkonsa, ottaa selville mitä se edustaa. Joitakin asioita voi muuttaa, kun taas toiset tunteet jäävät jäljelle. Näitä jäljelle jääviä tunteita pitäisi käsitellä